Elias Hakalehto, PhD, apulaisprof.

Mikrobiologi, biotekniikan asiantuntija

Toimitusjohtaja ja keksijä, Finnoflag Oy, Kuopio, Suomi (1993- )

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ympäristöjaoston perustaja (1983).

University College London, Yhdistynyt kuningaskunta (biokemiallinen tekniikka).

Varapuheenjohtaja (Eurooppa ja Afrikka), Kansainvälinen ympäristöindikaattorien yhdistys (International Society of Environmental Indicators).

Lifetime Fellow Member, International Society of Development and Sustainability (Japani).

(Julkaistu 15. kesäkuuta 2023)

‍

Healthcare Palaces and Reflections of Infections

Parantavien järjestelmien pitäisi olla toimivia, mutta ne eivät voi kattaa kaikkea. Se, että ne ovat osa yhteiskuntaa ja taloutta, tekee niistä haavoittuvia potilaiden hoidon kannalta. Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon hallintouudistus ("sote") on käynnissä ja sitä toteutetaan. Ymmärrettävästi mikään inhimillinen järjestelmä ei voi olla virheetön tai täydellinen. Siksi jokaisessa ratkaisun kokonaisuudessa on oltava mukana parannusvaihtoehto.

Luonnossa kaikki osat pyrkivät omaan parhaimpaansa, lajinsa optimaaliseen hyötyyn ja viime kädessä koko ekosysteemin hyötyyn. Tämä on verrattavissa ihmisyhteisöjen yhteiseen hyvään, mutta sen mittasuhteet ovat erilaiset. - Ajattelemme myös, että nykyaikainen teknologiamme, rakenteet, liikenne, terveydenhoito, koulutus ja lähes kaikki elämänalat ovat edistyneempiä tai kehittyneempiä kuin koskaan ennen.

Sarkastisesti voidaan kuitenkin väittää, että jos seurauksia arvioidaan, nykyaikainen kulttuurimme ei ole kovinkaan edistyksellinen monilla mittareilla mitattuna. Esimerkiksi saastuminen ja jäteongelmat ovat lisääntyneet jatkuvasti. Metsäpalot, tulvat ja aavikoituminen saavuttavat ennätyssuuria mittasuhteita, ja niin nopeasti myös huolimattomuus. Terveydenhuollon hylkääjien määrä kasvaa. Jos jotkut herkemmät tai välittävämmät henkilöt menettävät toivonsa,voidaanko sitä pitää heidän heikkoutenaan? Olisiko se pikemminkin järjestelmän heikkous väistämättömän kriisin edessä? Kuvastaako se massiivista kollektiivista kyvyttömyyttämme selviytyä nykyajan ongelmista?

Miten voimme olla ylpeitä teknologisesta kehityksestä, jos sitä käytetään laajalti väärin ja jos sitä ei käytetä katastrofien tai katastrofien estämiseen? Tai potilaiden hoidon ja turvallisuuden parantamiseksi? Teknologia on olemassa, mutta sitä on käytettävä nopeasti. Tämä saa yhteiskunnan kärsimään, puhumattakaan yksilön kärsimyksestä.

Hälyttävintä on, että samanlainen ajattelutapa on hiipinyt monille yhteisöjemme alueille, joista se pitäisi pitää poissa. Kliininen hoito sysää nopeasti yksittäiset terveysongelmat ajallisesti kauemmaksi tai muille. Tai siirrytään moniongelmaisuuteen henkilökohtaisella tasolla. Se, mitä pitää parantaa, siirtyy taaksepäin tai huononee, jos sitä ei voida työstää. Teoriassa on helppo tukea tällaisten tapahtumien välttämistä. Mutta vaikka palveluksessa on erittäinpätevää henkilöstöä, todellisten mahdollisuuksien systemaattisen vastustamisen liekit voivat aiheuttaa kierteisen prosessin.

"Kissa pöydälle", esimerkiksi virtsatietulehdukset (UTI) ovat yleisimpiä sairauksia, jotka ahdistavat Suomessa vuosittain noin 300 000 ihmistä. Noin 10 % tapauksista on vaarallisia tai hengenvaarallisia, nopeasti pyelonefriitiksi ja muiksi komplikaatioiksi leviäviä. - Virtsatietulehdusten aiheuttajat ovat useimmiten bakteereja. Niiden solut voivat jakautua kerran 20 minuutissa. Vastaavasti suhteellisen lievä infektio, jossa on 1000 bakteerisolua millilitrassa, voi nopeasti, kolmessa tunnissa, muuttua vakavammaksi ongelmaksi, jossa on noin 250 000 solua millilitrassa. Teoriassa neste olisi 100 miljoonan solun liemi, jos hoitoa ei aloiteta kolmen tunnin kuluttua. Näin ollen mikrobiologisessa terveydenhuollossa aika on sekä parantumista että rahaa.

Tarttuvan viestinnän tai tiedotusvälinepolitiikkojen, tartuntatautien tai ratkaisemattomien kontaminaatioiden aikana meidän on päätettävä toimista, joilla potilaat ja järjestelmä pidetään terveinä. Tuhannet ja taas tuhannet tutkijat työskentelevät ahkerasti laboratorioissaan ja miljoonat potilaat ovat elämänsä kriisin keskellä.

Todellisessa demokratiassa yleisen terveydenhuoltojärjestelmän, olipa se sitten yhteiskunnan tai yksityisten yritysten ylläpitämä, on ansaittava kansalaisten luottamus. Siihen pitäisi luottaa kuten vanhan ajan kunnallislääkäreihin tai perhelääkäreihin, jotka lähtivät äkillisesti sairastuneiden potilaiden perään missä tahansa, kylminä talvipäivinä tai yöttöminä kesäöinä, satoi sitten miten sattui tai kaatui tiheä lumimyrsky. He näkisivät sairaan potilaan hoitoa ja parantamista silmällä pitäen, sisu.

Nykyisessä tilanteessa, jossa terveydenhuollossa on myriadeja komplikaatioita, erilaisten elämäntapakomplikaatioiden jälkimainingeissa ja uusien epidemioiden tai pandemioiden jälkeen, tarvitsemme jatkuvaa innovointia. Joka tapauksessa kansalaiset ansaitsevat parasta mahdollista hoitoa. Ja diagnostisia menetelmiä, jotka palvelevat heitä riittävän nopeasti. - Kallein ajanjakso potilaan hoitojaksojen aikana on se, kun ei tiedetä, mikä potilasta vaivaa. 

Terveyden, tieteen ja tämän planeetan ekosysteemit ovat vertailukelpoisia. Ainakin johdonmukaisissa tilanteissa ne ovat. On sydämen,intuition ja puhtaan ajattelun asia, miten kohtaamme punaiset hälytykset.

Haluammeko katsoa alaspäin kaatuneisiin jokiin, järviin tai meriin? Vai erodoituneeseen tai saastuneeseen maaperään, turmeltuneeseen ekosysteemiin, mutakuoppiin ihmisen autioittamilla mailla, joilla linnut ja eläimet etsivät puhdasta vettä tai hengittävät myrkyllistä savua? Siellä, missä kalat ja muut vesieläimet eivät saa riittävästi happea. Vai haluammeko lopulta nostaa päätämme, katsoa eteenpäin horisonttiin, kirkkaalle taivaalle?